Dahlin kuljetuspalvelu saa työmaaprojektit rullaamaan

Etualalla Mika Nikula (vas.) ja Markku Honkanen

Maskun Talotekniikkatiimi Oy huolehtii parasta aikaa LVI-urakoinnista yli kymmenellä työmaalla Turun alueella. Työpäivien sujuvuutta helpottaa LVI-Dahlin paikallinen palvelupiste sekä joustavat ja luotettavat kuljetukset suoraan työmaille.

Jokaisen urakoitsijan kannalta pahin tilanne on se, että asentaja on työmaalla mutta tarvikkeet eivät.

– Se on kalleinta työaikaa. Siksi olemme valinneet yhdeksi päätukkureiksemme LVI-Dahlin. Heillä on laaja paikallinen varastovalikoima ja oma hyvä kuljetuspalvelu, jonka kanssa toimituksista voidaan sopia tarpeen mukaan, perustelee Maskun Talotekniikkatiimin toimitusjohtaja Mika Nikula (kuvassa keskellä).

Dahl Turun varastopäällikkö Markku Honkanen työmaalla

Nopea ja luotettava toimitus

Dahlin kuljetuspalvelun periaatteena on, että tänään tilatut tuotteet ovat työmaalla pääsääntöisesti jo samana päivänä, viimeistään seuraavana. Lisäksi asiakkaiden toiveet täsmäkuljetuksista tiettynä ajankohtana pyritään aina täyttämään.

– Jos aloitamme uudella työmaalla, toivomme toimitusta kello seitsemäksi aamulla, sillä edellisenä päivänä meidän miehemme ei ole siellä vastaanottamassa tavaraa ja aamulla kuitenkin hommat pitää saada heti rullaamaan. Muissa tapauksissa voimme luottaa siihen, että tilatut tuotteet saapuvat aamupäivän aikana, sanoo Nikula.

Dahlilla kuljetuspalvelu on omissa käsissä, mikä mahdollistaa luotettavan ja joustavan palvelun.

 – Oman kuljetuspalvelumme ansiosta pystymme reagoimaan nopeasti ja palvelemaan asiakkaitamme paremmin, lisää LVI-Dahlin Turun palvelupisteen varastopäällikkö Markku Honkanen.

Oikeaan aikaan ja virheettömästi

Tänä päivänä kaupunkirakentaminen on melko ahdasta, joten työmailla ei ole tilaa varastoida tavaraa entiseen malliin. Se tarkoittaa, että tilauksia työmaalle tehdään usein ja pienempinä erinä.

- Juuri siksi on oleellista, että toimitukset ovat sekä oikea-aikaisia että virheettömiä. Kun me huolehdimme koko ketjusta, pystymme varmistamaan, että virheet minimoidaan, Honkanen sanoo.

Ja jos joskus sattuukin niin, että toimituksessa on puutteita, dahlilaiset ovat lähellä ja heidät on helppo saada kiinni.

- Dahlilla tietää aina, kenelle soittaa, jos tulee jokin ongelma. Toisin voi olla muiden tukkureiden kanssa, jos lähetys on hukassa eikä kuljetusliikkeen kontaktihenkilöstä ole mitään tietoa, kertoo Nikula.

Tavaranpurkua työmaalle Dahlin autosta

Viime hetken muutokset onnistuvat

Maskun Talotekniikkatiimillä työnjohto tekee tilaukset pääasiassa DahlShopin kautta, mutta tilata voi myös puhelimitse.

- Dahlin kanssa homma toimii ja soittamalla voimme tehdä viimehetkenkin muutoksia sekä lisäyksiä aiempiin tilauksiin. Joustavuus on meille todella tärkeää, sanoo Nikula.

Tilauksissa voidaan hyödyntää myös Dahlin myyjien ammattitaitoa, jos kohteeseen ei ole määritelty tarkkaan, mitä tuotetta käytetään.

- Kun puhelimessa kertoo, millaiseen tarpeeseen tuote tulisi, niin dahlilaiset osaavat aina ehdottaa sopivaa, kiittelee Nikula.

Toimitukset perille varmasti

Kun tilaukset on vastaanotettu ja kerätty varastosta, varastopäällikkö Honkanen aloittaa ajojärjestyksen laatimisen. Kuski saa ajolistan lähetteinä, josta selviää toimituksen sisältö ja kaikki tarpeelliset yksityiskohdat. Työmaat käyvät kuljettajille tutuksi nopeasti, mutta jokaisella kerralla toimituksen perillemeno varmistetaan soittamalla työmaasta vastaavalle asentajalle.

- Koskaan tavaroita ei jätetä työmaalle soittamatta, vaikka paikka olisi kuinka tuttu. Soitolla varmistetaan, että asentajat tietävät, että tavara on nyt saapunut eikä sitä tarvitse ryhtyä etsiskelemään, sanoo Honkanen.

Sekä Nikula että Honkanen painottavat, että yhteistyö perustuu keskenäiseen luottamukseen.

 - Opimme toistemme toimintatavat ja voimme puolin ja toisin luottaa siihen, että hommat hoituvat niin kuin on sovittu. Silloin asiakkaan ei tarvitse soittaa meille erikseen, että tuleehan se toimitus nyt varmasti huomenna, vaan se tulee takuulla, päättää Honkanen.

Katso lyhyt video Dahlin kuljetuspalvelun hyödystä työmaalle: