Kari Ojala jälleen ykköshuutaja

Kuvassa: Samu Korpinen (vas.) ja Kari Ojala.

Ja niinhän lopulta siinä kävi, että syyskuun voittaja Kari Ojala / Suomen Putkiasennus Oy teki korkeimman tarjouksen huutokauppatuotteesta myös lokakuussa. Huudettavana oli tällä kertaa ILOX 89PLUS -ilmanvaihtokone.

"Silläpä huusin, kun on juuri tuommoiselle ilmanvaihtokoneelle tarvetta. Tuleva käyttökohde on jo mietitty", Ojala kertoo. "Tämä iv-kone tulee taloon, jota parhaillaan remontoimme omaan käyttöön. Talon päärakennus on rakennettu jo 1950-luvulla, ja loppuosa on peräisin 1980-luvulta. Hyväkuntoinen rakennus se on kuitenkin ikäisekseen", sanoo Ojala.

Kari Ojala on voittanut huutokauppamme jo kolme kertaa. Hän kertoo tekevänsä huutoja aina sopivien tuotteiden kohdalla. "Marraskuun huutokaupan tuotteelle minulla ei ole tarvetta, joten jätän sen nyt väliin", naurahtaa Ojala.

Huutokaupassa asiakkaamme pystyvät hankkimaan laadukkaita LVI-tarvikkeita ja auttamaan samalla syöpälapsiperheitä. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen Sylva ry:lle. Sylva on syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä valtakunnallinen yhdistys. Sylva tukee sairastunutta ja tämän lähipiiriä tarjoamalla tietoa, apua ja vertaistukea.